Historia

Sotkamon ja Kuhmon välillä sijaitsevan Ontojoen kylän historia liittyy vahvasti kylän halki kulkevaan jokeen. Vesireittiä pitkin soudettiin tervaa ja uitettiin puutavaraa. Kylällä sijaitsi myös merkittävä puutavaran erottelupaikka. Lahdenperän varastomakasiinien kautta kuljetettiin laivalla toimitettua kauppatavaraa eteenpäin aina Kuhmonniemelle ja Itä-Karjalaan asti.

Kalaisen vesistön varteen on kehittynyt oma kuoreennostoperinne ja toukokuun puolenvälin tienoilla Ontojoella kokoonnutaan edelleen voimalaitoksen alapuolelle lippoamaan kuoretta.

Suomen sähköistämisen ja sotien jälkeisen rakentamisen aikaan Ontojoelle rakennettiin 1950-luvulla Kallioisten voimalaitos.

Ontojoen koulu on vuosien varrella toiminut opinahjona kylän lapsille sekä sotasairaalana. Vanha koulurakennus tuhoutui sodan aikaan. Opetus jatkui uudessa koulurakennuksessa vuosina 1947-1981. Koulu toimii nykyään kylätalona.

Tutustu Ontojoen kylän historiaan kyläläisten kertomana.

Ontojoen koulu

Ontojoen koulu aloitti syksyllä 1926 koulutoimintaa varten rakennetussa talossa. Paikalla oli ollut aiemmin Haaralan laivatavarakuljetuksen välitysliike, kauppa ja kievarikin jonkin aikaa. Yritystoiminta Haaralassa päättyi vuonna 1922. 

Talvisodan aikana koulu toimi sotasairaalana ja tuhoutui ilmapommituksessa 27.1.1940. Koululaiset joutuivat vuosikausiksi ”evakkoon” Joenaluksen pirttiin ja Lahdenperään.

Uusi koulurakennus valmistui 1947 ja koulutoiminta jatkui vuoteen 1981.

Ontojoen koulupiiristä erkaantuivat Pohjois-Tipas 1949 ja Ruokojärvi 1952. 

Lisää Ontojoen koulusta: emuseo.fi/sotkamonkansakoulut

Erottelu Ontojoella

Vuonna 1937 alettiin rakentamaan erottelua Ontojoen jokisuuhun. Itse erottelu alkoi vuonna 1939. Ensimmäisenä kesänä oli vain miehiä töissä, ei vielä naisia. Sodan alettua erottelussa oli puute miehistä. Välirauhakesänä ei ollut miehiä tarpeeksi töihin, vain naisia ja nuoria poikia. Vuonna 1941 erottelu toimi täysillä, miehistä vain oli puutetta, koska nuoret miehet olivat rintamalla. Erottelussa oli vain naisia, poikia ja vanhempia miehiä.                    

1940-luvun lopulla oli erottelulla paljon opiskelijoita ja koululaisia ympäri Suomea. Jokisuulla ennen erottelua oli tehty jokirantaan kaksi parakkia laudoista. Näissä majoittuivat toisessa naiset ja toisessa miehet. Naisia majoitettiin myös Joenaluksen vanhassa asuinrakennuksessa. Työntekijöitä oli parhaillaan kaksi ja puolisataa.                                                               

Kallioisen voimalaitos valmistui vuonna 1957 ja erottelu siirtyi uudelle väylälle Kurikkalahdelle Lahdenperän luo Sahin kanavan suulle. Koska Kallioisen niskaan vanhalle väylälle tuli pato, niin uitto sitä kautta loppui ja vesi ohjautui kanavaa myöten voimalaitokselle. Uittoväylä tuli voimalaitoksen vierestä tehtyä ränniä myöten Kiikarilammen kautta Sahin kanavan suulle. Erottelun loputtua tilalle tehtiin nippu-uittoa varten nosturi joka vei niput kanavaan voimalaitoksen alle. Nippu-uittoa jatkui vuoteen 1984 asti.

Martti Meriläinen

Lähde: Hiidenportilta Kallioiselle - Sotkamon Ontojoen ja Tipaksen kylien perinnettä, toimittanut Vinha-Mustonen Toini 

Heikki Hakkaraisen kyläkauppa 

Heikki Hakkaraisen kyläkauppa on aloittanut toimintansa vuosisadan vaihteen aikoihin, jolloin liikkeen sijainnilla on ollut tärkeä merkitys. Laivaliikenteen aikana alussa tavaran välitystä hoidettiin Joenaluksen talosta pitäen. Joenalta kauppapaikka siirtyi Lahdenperään talon valmistuttua vuonna 1915, paikka oli sopivampi laiva- ja tavaraliikenteelle. Tukkuliikkeet lähettivät tavaraa Kajaanista Ontojoelle varastomakasiineihin, joista Heikki Hakkarainen välittäjänä lähetti Kuhmoniemelle ja Itä-Karjalaan.

Alussa tavaraa kuljetettiin hevosilla ja enimmäkseen talvikelillä. Ontojoki-Kuhmo -välisen tien parannuttua Heikki Hakkaraisen liike haki ensimmäisen kuorma-auton ja likenneluvan 27.7.1922. Lahdenperässä kauppa toimi pienessä puodissa ja viereisessä puotikamarissa oli postitoimisto II vuosina 1924-1952. Puotikamari sai puhelimen 19.9.1925 ja samasta linjasta Lahdenperässä olevan keskuksen kautta sen sai myös Kajaanin Uittoyhdistys. 

Autoilla suoritettavaa rahtiajoa varten perustettiin Ontojoen Auto Oy 19.6.1926.Osakkaina olivat Heikki Hakkarainen, Nikke Karjalainen ja Vikke Hakkarainen. Autoyhtiöllä on ollut liikenteessä yhteensä kahdeksan kuorma-autoa ja henkilöautoa sekä yksi linja-auto.  Bensiinin jakelutankeille oli saatu lupa Oulun läänin maaherralta 8.6.1927, jolloin bensiinin ja petroolin myynti alkoi lisääntyä. 

Kajaanin ja Ontojoen välistä tavara-ja henkilöliikennettä hoiti aluksi Elias-niminen höyrylaiva, sen jälkeen höyrylaiva Sotkamo ja sitten Vuokatti I ja Vuokatti II. Lahdenperän talon rannasta Vuokatti II lähti viimeisen kerran Kajaaniin vuonna 1933. 

Hakkaraisen liike hoiti savottojen muonituksen Vieksille ja Tipakselle vuosina 1933-1938. Ontojoen erottelua tuli rakennuttamaan työnjohtaja Veli Huttunen 1937. Erottelun puutavara sahattiin Lahdenperän kenttäsirkkelillä ja voimanlähteenä oli ”Itikan” moottori. Huutoniemessä erottelu aloitti toimintansa vuonna 1938. Erottelulla oli ruokala, johon liike toimitti tavaran. Erottelu siirtyi voimalaitoksen rakentamisen myötä uudelle väylälle Lahdenperän rantaan toimien siinä vuosina 1956-1972. Liike toimitti tavaraa edelleen ruokalaan. Erotteluaika oli kesäisin vilkasta aikaa pienelle ja vaatimattomalle kaupalle. Ajan vaatimusten muuttuessa tilat kävivät ahtaiksi ja vuodesta 1958 vuoteen 1972 talon pirtti toimi puotina. 

Vuonna 1972 erottelu loppui ja alkoi siirtyminen uuteen aikaan. Sotkamo-Kuhmo -maantie korjattiin ja paikoin oikaistiin. Liikenne siirtyi kulkemaan keskemmäksi kylää. Uudet lait astuivat voimaan. Marraskuussa 1972 avattiin uusi myymälä. Tontilla oli toiminut jo vuodesta 1961 lähtien pieni parakki-mallinen kauppa. Uuden liikkeen avauduttua parakki toimi I-postina vuodesta 1981 vuoteen 1991. 

Toivo ja Pirkko Hakkarainen 

Lähde: Hiidenportilta Kallioiselle - Sotkamon Ontojoen ja Tipaksen kylien perinnettä, toimittanut Vinha-Mustonen Toini 

Myyjä muistelee

Heikki Hakkarainen on ollut ensimmäinen kauppias,seuraavana hänen poikansa Eino Hakkarainen ja kolmantena Heikin nuorempi poika Toivo Hakkarainen vaimonsa Pirkon kanssa.Lahdenperässä on ollut myymälöistä pääpaikka. Sivuliikkeitä on ollut Katermassa ja Myttylässä talon vanhaan puolen kamarissa,sekä parakkikauppa Saltolan tontilla, johon Katerman kauppa siirtyi. Saltolan tontille valmistui uusi nykyaikainen kauppa, K-EXTRA vuonna 1972.Kauppa sulki ovensa 30.6.2000.

Lämpimät muistot on kaikista niin talon väestä kuin työkavereistakin ja mainitsematta ei voi jättää Saara mummoa joka paistoi ihanat munkit ja kävi ovella sanomassa ”Tulkaa tytöt munkki kahville”, joka oli päiväkahvi tauko.

Lahdenperä kaupan olo aikana Juha ja Petri kasvoivat pienistä pojista nuoriksi miehiksi minun työssä ollessa aikana.

Kylä hiljeni kun kauppa loppui, mutta kaikki täällä loppuu aikanaan ja alkaa aina uudenlainen aikakausi.

Sinikka Lukkari muisteli työuraansa Hakkaraisen kaupalla. Työ oli aluksi välillä osa-aikaista ja välillä kokoaikaista. Hän aloitti työnsä elokuussa 1962 ja jäi eläkkeelle kaupan loputtua 30.6.2000. 

Ontojoella 8.6.2023
Sinikka Lukkari

Myttylän sivuliike

Heikki Hakkaraisen kaupan sivuliike Myttylän talon vanhan rakennuksen kamarissa on toiminut aika kauan. Oli vuosi 1962 elokuu kun silloinen myyjänä työskennellyt Laura Tolonen jäi pois ja esitteli paikkaa minulle. Eino Hakkarainen pestasi töihin Lauran tilalle ja siitä alkoi Hakkaraisen liikkeen palveluksessa olo minun kohdalla. Kauppa oli aika monipuolinen tavara valikoimissaan,vaikka oli pieni ja vaatimaton. Sen ajan hyvä valikoiman ”K-Market”.

Asiakkaat olivat karjatalollisia ja kaupan valikoimiin piti kuulua niin ihmisten kuin eläintenkin ruoka-aineet. Karjan säkkirehut olivat kaupan nurkassa sisällä,ei ollut pakastinta eikä muita mukavuuksisa. Asiakkaita kävi myös Kuhmon puolelta koska kauppa oli pitäjän rajalla.Tuoretavarat tuotiin Lahdenperästä aamuisin ja vietiin iltaisin pois,mitä jäi. Samoin muut tavarat tuotiin sieltä,myös mikäli tarvitsi täydennystä.

Asiakkaat olivat tyytyväisiä,silloin ei tarkasteltu päiväyksiä tavaroista. Kukaan ei koskaan sanonut että oli pilaantunutta,olivat hyvillään ettei tarvinnut lähteä etenpää hakemaan.

Myöhäisemmässä vaiheessa sitten rupesi jo Terveystarkastaja kiinnostumaan missä mitäkin säilytettiin. Kerran sattui asiakkaalla olemaan puutoslistassa jääsilakoita,joita oli 1kg pakaste pakkauksessa ja niitä piti säilyttää eteisessä,siellä oli karkea suola astia, vanerinen kannellinen ”tynnyri” jossa pakasteet olivat talvella. Samaan aikaan tuli terveystarkastaja käymään ja eihän sieltä voinut mennä silloin hakemaan silakoita, hänhän olisi tullut perässä. Täytyi tehä syntiä ja valehdella asiakkeelle ettei nyt satu olemaan,mutta seuraavalla kerralle hommataan. Pakkasen aikanahan se oli iso pakastin,mutta kesällä oli hankalampi,ei voinut pitää pakastinta ollenkka. Sivumyymälässä nimittäin ei ollut sähköä.Valo oli kaasulampulla ja lämpö pönttöuunilla.Uunin päällä oli Karbiiti lamppuja.

Asiakkaat olivat humoristista väkeä.Kerrankin yksi isäntä sanoi että "Lahenperästä saahaan vaikka helikopteri ostettua kun ajoissa tilataan niin se toimitetaan".

Makkarakaappi oli lasiovellinen manilevystä tehty,taisi tekiä olla ”Alatalon Eemi” tai ”Korhos Kauko”.Siellä makkara pötköt oli myynti ajan, eikä sitä ollut lajiakaan monta. Kysyttiin vain asiakkaalta, Teetäkö vai Berliiniä haluat ostaa. Ei ollut valinnan vaikeutta miettiä mitähän lajiketta ostaisin.Kolmanneksi lajiksi tuli sitten Kyröläinen.Bensaakin piti olla myynnissä,niinpä piti olla sellainen lukollinen puukoppi missä bensatynnyri ja lamppuöljy astiat olivat.Sieltä sitten joku haki hätätilanteessa joskus auton tankkiin ja eikun hanasta laskemaan 2l mittakannuun ja ”tratin” kautta kautta auton tankkiin.

Kärsivällisyyttä piti olla aimo annos, niin myyjillä kuin asiakkaillakin. Myyjät olivat töissä sivuliikkeessä prosenttipalkalla. Tästä johtuen asiakkaat olivat oppineet siihen, että jos asiaa ilmaantui vaikka iltamyöhään, niin tulivat kauppaan ja ilomielin lähtikin myymään. Sehän oli aina palkanlisä myös. Monesti olin jo ”yöpaitasilla” iltasella, kun joku tuli vielä asioille,ei kun myymään. Ei silloin tunnettu sellaisia kuin tiukkoja työaikoja ja vapaapäiviä. Työtä tehtiin ilomielin ja asiakkaita oli mielyttävä palvella. 

Ilmapiiri oli perukan kaupassa aina ”lupsakka”. Isännät tulivat hevosilla kauppaan ja toivat samalla ”maitotonkat” maitolaiturille ja oottelivat meijeriautoa. Emännät kävelivät reppu selässä ostoksille ja seurustelivat, kun sattui monta yhtä aikaa paikalle. Kaupan eteen jäi hevosista sitä arvokasta ”kukkalantaa” mitä nyt ostavat hienot rouvat säkkitavarana kaupasta kukilleen.

Puolukan osto oli myös syksyisin täälläkin sivuliikkeellä. Laatikot olivat puulaatikoita ja niihin punnittiin muistaakseni 25 kg marjoja. Silloin ihmiset poimi puolukoita ja sen huomasi emäntien ostoksissa. Syksyisin ostivat lankoja marjarahoilla. Talven pimeitä iltoja varten neuleisiin.Oli joku asiakas joka toi joskus voita, itse kirnuttua ja myi sen kauppaan.

Tällä kylällä oli paljon siirtolaisia Karjalasta ja niissä vanhoissa oli joku sellainen, joka ei oikein osannut suomea, hän osoitti sormella hyllyltä mitä halusi. Keksiä ostaessaan hän vain hoki ”seksilöi, seksilöi”. Eihän silloin muuten tuo seksi ollut niin yleinen puheenaihe kuin nykyään.

Sitten rupesivat tekemään tätä öljysora tietä Sotkamo-Kuhmo välille. Autoilijat huomasivat tämän pienen kaupan ja kävivät aina tupakkaa ja karkkia. Oli vähän ”vilkkaampaa”aikaa silloin. Niinpä aika kului sitten siihen malliin, että nämä pienet sivukaupat lopetettiin ja valmistui keskelle kylää uusi nykyaikainen myymälä v.1972, johon yhdistettiin näistä pienistä sivupisteistä tavarat ja myyjät samaan läjään. Aika oli kylällä vilkasta ja tapahtumarikasta. 

Mutta pienen myymälän myötä katosi jotakin vanhan ajan ”puoti-muotia” myös ja samalla siirtyi historiaan yksi kaupan vanhan aikainen putiikki. Jatkamme töitämme ”uuden ajan K-Extrassa keskellä kylää".                                                            

Tämän vanhan ”kamaripuodin”asioita muisteli myyjä Sinikka Lukkari.

Emil Piiraisen sekatavarakauppa

Emil Piiraisen sekatavarakauppa toimi Ontojoella 1920-luvulta 1950-luvun lopulle.

Kauppaa isännöivät Sotkamon Kiikariniemessä syntynyt Emil Piirainen (syntynyt 1893, kuollut 1957) ja Sotkamon Hokkilassa syntynyt Alma Sofia Piirainen (omaa sukua Väyrynen, syntynyt 1891, kuollut 1972). Heidän lapsensa olivat Arvi (1926-1983), Eeva (1930-2007) ja Eila (1932-2022).

Piiraiset muuttivat asumaan Kauppalaksi nimettyyn taloon vuonna 1922, mistä lähtien rakennuksessa toimi kauppa. Kiinteistö oli alun perin nimeltään Keskitalo. Nimi vaihdettiin 1930-luvulla metsäpalstan ostamisen ja lohkomisen yhteydessä. Kauppa toimi talon toisessa kamarissa.

Kauppa oli nimensä mukaisesti sekatavarakauppa. Oli taloustarvikkeita, ruokaa, vaatteita, rakennustarvikkeita, tupakkaa ja makeisia. Voi hankittiin paikallisilta emänniltä, jotka vaihtoivat tekemänsä voin vaatteisiin tai kahviin. Vaihtotavaraksi kelpasivat myös esimerkiksi oravan ja kärpän nahat, jänikset ja linnut sekä lampaat.

Ulkorakennuksessa oli suolamakasiini, jossa säilytettiin suolaa, silliä, palvilihaa ja Amerikanläskiä. Makkarat saivat oman myyntivitriinin kaupasta. Yöksi makkarat laitettiin kylmäsäilytykseen. Ainoa niin sanottu jääkaappi oli kaivoon lähelle vesirajaa laskettava ämpäri, johon makkarat laitettiin.

Kauppalaan tuli radio vuonna 1941. Moni ajoitti kauppa-asiansa uutisten aikaan. Kaupassakäynti ei ollut pelkkää ostosten tekoa, vaan siihen kuului myös rupattelua pirtin puolella. Kyläkauppiaana oleminen oli elämäntapa: kauppias näki lähellä asuvien tavat, elämänkatsomuksen ja ongelmat.

Kaupanteko ei ollut pelkkää rahantuloa. Kauppiaiden toimeentulon tukena olivat lehmä, kesäsika ja katiskojen tekeminen. Ulkopalsta toi metsätuloja.

Kaupankäynnin muodot olivat erilaisia, yksi osti rahalla, toinen teki vaihtokauppaa, kolmas maksoi työllä, neljäs osti velaksi. Velat kirjattiin ylös ja toivottomille saataville oli oma muistikirjansa.

Kauppa on alkuperäisessä asussaan ja siitä huolehtivat Piiraisen jälkeläiset.

Lähde: Eila ja Sirkku Rautio

Kuoreen nosto

Kuoretta on nostettu Ontojoella kauan. Kuore nousee keväällä. Veden lämpötila on tarkka, 4-6 astetta. Kun koivun lehti on hiirenkorvalla paikalliset tietävät, että kuore alkaa nousta. Kuoretta on nostettu kotitarpeisiin, ennen se oli tärkeä ruuan jatke. Kuoreet kuivattiin ja säilytettiin kuivassa paikassa. 

Kuoretta nostetaan metallilipeillä. Kyläyhdistyksellä on omia lippejä, joilla kuoretta nostetaan ja myydään halukkaille. Keväällä kuoreen nosto kokoaa kiinnostuneita paikalle katsomaan tapahtumaa.

Kallioisen voimalaitos

Sotkamon Ontojoessa sijaitseva Kallioisen voimalaitos on toinen itärajalta laskeva Sotkamon reitin voimalaitoksista. Kajaani Oy:n rakennuttaman voimalan rakentaminen alkoi 1955 ja se valmistui 1957. Kallioisen suunnittelun aloitti arkkitehti Eino Pitkänen ja hänen kuoltuaan sitä jatkoi, Pitkäsen tyylille uskollisena,hänen työtoverinsa insinööri Jaakko Asikainen.

Vuonna 2001 peruskorjatun voimalaitoksen omistaa nykyisin UPM Energia. Voimalaitoksessa on yksi suomalainen Kaplan-turbiini, jonka tuottama teho on 13,5 MW.

Voimalaitoksen erityispiirteinä on sen huomattavan pitkä nipunsiirtolaitteisto.

Kallioisen voimalaitosta rakentamassa 1950-luvulla

Elettiin talvea 1955, kun Haaraperän kämpälle tuli viesti, että pitäisi tulla kotiin. Kallioisen voimalaitoksen valmistelutyöt alkaisivat. Minä pääsisin siihen töihin, aivan kotipihan tuntumaan. Minähän tulin ja menin töihin seuraavana päivänä.

Meitä oli alkuun pieni porukka, puolikymmentä miestä. Esa Leinosen komennossa. Piiraisen Erkki, Ruotsalaisen Antero, Pöytäahon Veikko, Kiiskin Toimi ja minä. Olimme sellainen mitta porukka. Aivan alku viikkoina ei muita vielä ollut.

Meidän mittaporukalla oli kova kiire, kun piti vetää tulevalle voimalaitospaikalle linjaa alas- ja ylöspäin kanavaa ja vielä sivullekin päin. Me etsimme näitä linjoja liktaamalla määrätyin välein pohjakalliota ja maan laatua. Monta syvääkin reikää ehdittiin päivässä iskeä. Noin metrin mittaisia teräsrasseja yhdistettiin jenjuilla toisiinsa sitä mukaa, kuin tanko meni maan uumeniin. Tangon päähän laitettiin painavampi putkimainen murikka, jota heilutettiin edestakaisin tangon päässä. Tätä heilutimme vuoron perään, tanko toisensa perään, kunnes tuli kallio vastaan tai esteeksi jokin isompi kivi. Kallion tunsi, kun tanko rupesi helisemään ja alkoi pomppia. Suomaastossa tanko upposi joutuisasti. Löytyihän se pohjakalliokin, eikä kallio voimalaitoksen tekopaikalla kovin syvässä ollutkaan.

Kävimme meillä ruokatunnin aikana syömässä, koska vielä ei työmaalla ollut minkäänlaista ruoka- tai kahvi kämppää ja oli helmikuun pakkaset. Mutta kun joittenkin viikkojen kuluttua tuli tielinjan aukaisu ja tienteko Lahdenperän luota Tolpankangasta pitkin voimalaitoksen tekopaikalle, alkoi miehiä tulla lisää. Tiemestari Rimpiläisen johdolla alkoi tien teko. Kun tielinja aukeni, tulivat pillarit puskemaan kantoja ja autot ajamaan maata ja soraa. Tien valmistuttua alkoi työmaalla tapahtua, tuli kaikenlaisia koneita ja kaivureita. 

Meille mittaporukalle tuli kaikenlaista hommaa, piti mittailla varastorakennuksen, ruokalan, saunan ja lämpökeskuksen paikat ensi tilassa, jotta kirvesmiehet pääsisivät rakennushommiin. 

Työmaa kasvoi ja alkoivat maankaivut tulevan voimalaitoksen paikalta. Tuli suuri pyöräisiä toornapullia, maansiirtoajoneuvoja kolme kappaletta kuskit mukanaan. Ronkaisen Martti ja Kantolan Pauli olivat meillä kortteerissa. Vielä oli Metsolan Mikko, Hakamäki Kauko, Hangasluoman Matti ja Niemi Eero. Tuli myös” Kempsu”- merkkisiä autoja maansiirtoon ja kuljetukseen. Työkohteita oli laajalla alalla, joten miehiä ja koneita tarvittiin. Silloin ei ollut työpulaa lähialueilla. Katermalaisia kulki useita kymmeniä. Heille oli vakituinen kuljetus illoin ja aamuisin. Kulkipa kyydissä miehiä yöpymässä Katerman voimalaitoksen entisissä asunnoissa. 

Työmaan vastaava oli insinööri Jukka Laaksonen Kajaanista ja vastaava mestari Onni Patokoski. Kiireinen mies hänkin, ei malttanut edes yhdessä kohdin vettä heittää, kun tuli kiire kulkemaan kesken toimituksen.

Voimalaitoksen yläkanavaan jäi laaja suoalue, jota ei tarvinnut kaivaa, mutta se piti raivata puista ja vesakoista. Sitä oli sakeastikin. Raivausporukan pomona oli Hemmi Klemetti, joka asui myös lähellä. Mittaporukassa kävi lisäksi väliaikaisesti muitakin miehiä kiireimpään aikaan. 

Johtajamme Esa oli joskus rantulla päällä. Hän sanoi suututtuaan eräälle, että menepä tuonne Hemmin porukkaan ja niin hän joutui lähtemään. Piiraisen Arvi tuli jossakin vaiheessa koska alkuvuosina oli mittaporukalla kovasti hommia, piti paaluttaa ja mitata kanavan leveyttä sekä mistä kaivetaan ja miten paljon. Paalut, joita teimme, piti olla yläpäästään neljältä kantilta veistetty ja maalattu naapurin värillä. 

Lopulta kallionporaus ja louhinta alkoi voimalaitoksen paikalla. Monta kertaa kotoa ruokatunnilta palatessa sattui kallion räjäytys. Se järjestettiin ruokatunnin ajaksi, koska miehet olivat silloin pois työmaalta.  Kun kuului sireenin ujellus, piti välillä juosta kuusikkoon suojaan ropisevilta kivienmurikoilta. 

Alakanavassa heilui suuri kaivinkone Marion. Se oli uusi ja ensi kertaa kaivuhommissa. Kun se kaivoi maata isolla kauhalla, tuli näkyvää jälkeä, Alakanavassa oli paljon muraa. Sitä ajettiin Sahinkankaalle varastoon ja Tolpan kankaalle Marionin monttuun. Montusta oli ajettu aikaisemmin multaa patorakennelmiin voimalaitoksen kahta puolta oleviin pengerryksiin ja yläkanavan suulle Murhinsuolle, johon tuli korkea pengerrys. Tähän pengerrykseen tuli vuoto, kun voimalaitos oli jo valmis ja vesi nousi kanavaan. Silloin Tolpankankaasta piti ajaa paljon maata, ennen kuin pengerrys saatiin pitäväksi. Vesi ehti olla jo lähelle Kuhmon tietä ennen kuin vakava tilanne huomattiin.   

Tältä samalta penkalta lähti puinen putki, mikä meni kanavan pohjaa myöten vanhaan vesiuomaan ja veti veden täältä alavalta suolta. Vanhalta väylältä lähtiessä oli uuden kanavan suulla maan pinnalle ulottuva kallio ja siihen piti louhimalla tehdä kanava. Autot ajoivat kivimurskan alakanavan luiskiin, ja koska luiskat olivat mutaisen maan takia pehmeitä, piti saada painava kivi kerros ylejään suojaksi syöpymistä vastaan. Laskipa eräs kivikuormaa kippaava auto persemäen alas kanavan pohjalle. 

Myös kuolemaan johtanut työtapaturma sattui yläkanavan louhinta työmaalla. Kanavan pohjalle jäi kalliokumpareita, kun kaikki pohjimmaiset räjähteet eivät syttyneetkään. Näitä kumpareita uudelleen poratessaan Valde Tolonen porasi vanhaan reikään, jossa oli räjähdysainetta ja hän sai surmansa.

Voimalaitoksen kylän puoleisen penkan tueksi valettiin voimalaitoksen seinästä lähtien betonista noin puolen metrin vahvuinen suojamuuri, joka oli sidottu raudoilla kallioon. Tätä miehet kutsuivat tekoaikana Kiinan muuriksi. Se jäi maapenkan sisään tueksi, ettei vesi syövytä kallion rajasta vuotokohtaa penkkaan.   Huonommat joutomaat ajettiin leikkauksista Sahin kanavan alapuolen pengerryksiin. Pengerryksellä silloin työskennellyt iso kuutospillari oli vajota liejuun, kun maalla täytettiin niemekettä, jossa oli vettä metrikaupalla. Pillarin kuljettajan piti nousta katolle turvaan niin kauaksi aikaa, että apuvoimia tuli vetämään pillarin kovemmalle maalle.

Voimalaitoksen turpiinikanava oli louhittava syvälle kalloiin. Kalliota oli kymmenkunta metriä louhittu kanavan pohjalle. Kun olin laattamiehenä kanavan pohjalla syvyyksiä punnittaessa, melu oli kova ja puhe ei kuulunut.  Piti vain viittomamerkkinen avulla kuljettaa lattaa määrätyissä kohteissa. Jos latta ei sattunut Esan haluamaan kohtaan, hän hermostui huitomaan, ettei siitä kukaan ottanut selvää. 

Sahissa oli alkuaan vain pieni puron tapainen oja, jota vähän veden aikaan pääsi hädin tuskin veneellä kulkemaan läpi. Siihen täytyi kaivaa syvä kanava, jotta vesi pääsee vapaasti virtaamaan lammesta alas Kurikkalahteen ja Kiimaseen. Lampi piti kuivata kanavan kaivua varten. Vesi pumpattiin lammesta puusta tehtyä ränniä pitkin alemmas lahteen. Ränniä oli ihan satoja metrejä ohi kanavan kaivupaikan.  

Kiikarilampi on melko matalaa ja liejupohjaista. Hiihtelin talvella lammin pohjaa Sahiin töihin ja lammin pohjassa oli muutamia syvempiä ja liejuisia silmäkkeitä, jotka eivät jäätyneet pakkasellakaan. Sahin kanavan lammin puoleinen pää oli vaikeaa syventää pehmeyden takia. Marion- kaivuri veti rannassa suurella laahuskauhalla ja pitkällä sinkillä liejua rantaan. Tyhjä kauha piti vetää pillarilla varpaten kaivupaikalle. Olipa siellä kanavassa pienempikin kaivuri, ja sille piti apumiesten jatkuvasti tehdä puista alustaa, että pystyisi kaivamaan. Työ oli miehille raskasta ja likaista. 

Kanavan valmistuttua piti sen yli rakentaa silta kantamaan raskaitakin kuljetuksia. Sillan valmistumisvuosi oli 1956,ja samana vuonna oli yleislakko. Lakon vuoksi sillan valmistuminen myöhästyi jonkun verran.  

Voimalaitosrakennus valmistui pikku hiljaa. Valutyöt etenivät kolmessa vuorossa. Ollessani silloin talvella muutamana viikkona valussa yövuorolla myllyllä pakkasta oli kovasti, yli kolmekymmentä astetta, mutta valaa piti jatkuvasti. Vankka höyry nousi valusta jatkuvasti, koska valua piti pitää lämpimänä kuumalla höyryllä, eipä ollut lysti työpaikka höyryn ja pakkasen kourissa. Timpurit löivät urakalla laudoitusta ja raudoittajat punoivat rautaristikkoa seinään tulevaa valua varten. 

Työmaalla oli monenlaista virkamiestä ja pomoa. Jokaisella vuorolla olivat omat vuoromestarinsa. Vuorollani valussa oli vuoromestarina Hukkila, toista en muista. Työmaan poliisina oli nuori mies nimeltään Manu Paavola. Hän valvoi, että työmaalla säilyi järjestys.

Meidän vakituinen mittaporukkamme teki töitänsä toista vuotta yhtäjaksoisesti, ja myöhemmin osa joutui olemaan välillä muissakin töissä. Esa oli nuuka niissä mittahommissa, niin kuin pitikin, jotta kaikesta tulisi piirustusten mukaiset. Mutta oli hän reilukin. Jäädessään joskus kesällä lomalle puolelta päivin, hän sanoi meille, että menkää tuonne kankaalle loppupäiväksi maata, kunhan ette ole herrojen näkyvissä. Esa tuli yleensä maanantaisin Kajaanista vähän myöhemmin päivällä. Olimme juuri koneenhoitajille tulevien asunto- paikkojen mittauspuuhissa. Arvi oli tuolloin meillä vanhimpana ja hän Erkin ohella hallitsi punnitusaparaatin käytön. Tuona maanantaina Arvilla sattui olemaan vähän rapula, hän sanoi menevänsä metsään maata vähäksi aikaa. Pian tuli Esa ja alkoi kysellä, missä Arvi on. Me sanoimme, että missäköhän hän on, vasta hän oli äsken tässä. Esa alkoi huudella Arvia, joka tulikin metsästä, sanoi että taitaa olla lopputiliin lähtö. Esa sanoi siihen, älähän nyt, kyllä sinä siitä virkistyt ja sillä siisti. Jonkin ajan kuluttua Esa virnisteli, että johan se Arvinkin silmä alkaa kirkastua. 

Vielä viimeisenä kesänä jouduimme ennen voimalaitoksen valmistumista punnitsemaan ja paaluttamaan joki kahta puolta Katermaan asti. Merkitsimme mihin vesi nousee. Tämä oli mieluinen komennus parhaan kesän aikaan. Olimme kuin retkellä jokivarressa, syötiin eväitä repusta ja pidettiin ettonet mättäällä ruokatunnin aikaan. 

Paalutus luikerteli maastokohdan mukaan ja alavalla maalla ranta meni kauemmas. Meillä oli pomona ja kartoittajana Komulainen-niminen mies. Hän oli yhtiön miehiä Kajaanista. Olimme Karppasenlammella yläpäässä lampea, kun tyttöjä tuli Hanhipuron suuhun uimaan. He olivat varmaan ilman uimapukua, koska punnituskoneen kiikari oli ahkerassa käytössä ja jokaisen olisi pitänyt saada katsoa vuorollaan. Sekin työ valmistui ja jouduin eri tehtäviin. Konehuoneen valmistuttua tulivat turbiinin ja roottorin asennusmiehet töihin. Minä jouduin Strömbergin asennusmiesten apulaiseksi. Porukan vanhimpana mestarina oli Paasipuro. Hän oli vanhempi mies, tunnontarkka ja vaativa. Mies ei suvainnut edes tupakkataukoja ja oli heti huomauttamassa, jos näki, että joku istuu jouten. Hän sanoi vain, että joko loppui ja oli valmis esittelemään uutta tehtävää.

Iso turbiininakseli oli kuin tykin piippu. Sitä rassatessa eräs meistä sanoi, että Paasipuron ukko pitäisi laittaa tuohon rasseliksi. Hänpä sattuikin olemaan siinä takanamme ja kuullessaan sen hän vain nauroi ja sanoi, että niinkö pitäisi. Tampellan miehet asensivat samaan aikaan turbiininpuolta alempana.

Olin vielä seinänrappaajien apulaisena ylhäällä lähellä katonrajaa ja myös aivan katonrajassa. Meinasipa äkkipoikaa pelottaa, kun matkaa oli kanavan pohjalle liki neljäkymmentä metriä. Kuljimme katon kautta telineille katonrajaan ja räystäiltä laskeutuessa näytti, kuin menisimme tyhjän päälle. Olihan siellä tellingit, mutta räystäs peitti näkyvyyden.

Voimalaitos valmistui vuonna 1957 ja alkoi jauhaa sähköä. Vesi kulkee nyt uudessa uomassa.

Olen muistellut tässä omia kokemuksiani ja työtapahtumia muistini mukaan.
Martti Meriläinen

Lähde: Hiidenportilta Kallioiselle - Sotkamon Ontojoen ja Tipaksen kylien perinnettä, toimittanut Vinha-Mustonen Toini